Kerhon säännöt

MC NUMO RY:N SÄÄNNÖT

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on MC Numo ry ja sen kotipaikka on Oulu.

2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on Nuottasaaren tehdasalueella työskentelevien moottoriharrastuksen edistäminen ja tunnetuksi tekeminen sekä kuljettajien koulutus- ja opetustoiminta. Edellä mainittujen lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä sekä pyrkiä lisäämään liikenneturvallisuutta. Yhdistys voi järjestää moottoriurheilukilpailuja sekä osallistua niihin.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa liikennekasvatus- ja koulutustoimintaa järjestämällä jäsenilleen liikennekilpailuja sekä erityyppisiä koulutus- ja huvitilaisuuksia. Yhdistys pyrkii pitämään yhteyttä muihin yhdistyksiin, yrityksiin, järjestöihin ja viranomaisiin, erityisesti poliisiin, ensiapua yms. turvallisuuskoulutusta antaviin organisaatioihin sekä muihin moottorikerhoihin.

Yhdistys voi myös antaa moottoripyöräilyyn, moottorikelkkailuun sekä muihin moottoriharrastuksiin läheisesti liittyvistä asioista lausuntoja, tehdä esim. liikenneturvallisuutta parantavia aloitteita, järjestää kokouksia ja keskustelutilaisuuksia sekä ylläpitää moottoriharrastukseen liittyviä verkkosivuja.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa kannatusjäseniä, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia, rahankeräyksiä, huvitilaisuuksia ja toimintaan liittyviä näyttelyitä. Yhdistys voi tarvittavat luvat saatuaan harjoittaa järjestämissään tilaisuuksissa anniskelu- ja ravintolatoimintaa.

3 § Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä kaikki Nuottasaaren tehdasalueella työskentelevät henkilöt ja heidän perheenjäsenensä sekä jo eläkkeelle siirtyneet Nuottasaarelaiset. Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus. Jäsenyys tulee voimaan sen jälkeen, kun hallitus on hyväksynyt kyseisen henkilön yhdistyksen jäseneksi ja tämä on suorittanut yhdistyksen syyskokouksen päättämän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun.

Kannatusjäsenenä voi olla kuka hyvänsä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka maksaa yhdistykselle syyskokouksen vahvistaman kannatusjäsenmaksun ja jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy yhdistyksen kannatusjäseneksi.

4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.


5 § Liittymis- ja jäsenmaksu

Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun sekä kannatusmaksun suuruudesta päättää syyskokous.

6 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 3-6 muuta varsinaista jäsentä sekä 1-3 varajäsentä.

Hallituksen jäseneksi voidaan valita vain yhdistyksen jäsen.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.

Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.

8 § Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

9 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään vuosittain ennen huhtikuun loppua ja syyskokous ennen marraskuun loppua hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.

Valtakirjalla on mahdollisuus äänestää. Valtakirjoja voi kuitenkin olla vain yksi (1) per edusmies.

Päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä toisin määrätä, yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Henkilövaalit toimitetaan suljetuin lipuin, jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi. Äänten jakautuessa tasan tulee päätökseksi se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt, paitsi henkilövaaleissa ratkaisee arpa.

10 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 7 vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostilla tai ilmoituksella Nuottasaaren tehdasalueen virallisilla ilmoitustauluilla.

11 § Varsinaiset kokoukset

Kevätkokous

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus

  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa 2 ääntenlaskijaa

  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

  5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto

  6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

  7. Vahvistetaan kesäkauden toimintasuunnitelma

  8. käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat

Syyskokous

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus

  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa 2 ääntenlaskijaa

  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

  5. vahvistetaan talvikauden toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis-, jäsen- ja kannatusmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle

  6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet

  7. valitaan 1 tai 2 tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat

  8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi käytetään varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.

13 § Muut toimintaa ohjaavat säännöt

Niissä kohdin, joista näissä säännöissä ei ole määräyksiä, noudatetaan yhdistyslakia ja yhdistyksen kokousten päätöksiä.